Amy Malick

14. marraskuuta 2019

Lentokenttien tulee uudistua hiilineutraaliuteen pyrkivässä maailmassa

Toimialalla mietitään lentokenttien toiminnallisuuksia uusiksi, jotta voidaan vastata keskenään ristiriitaisiin ilmastokriisin ja kasvavien matkustajamäärien haasteisiin. Yhdysvaltojen ensimmäisenä hiilineutraalina lentokenttänä Dallasin kansainvälinen lentokenttä on oiva esimerkki toimintansa kehittäjästä alalla.

Lentokentät ovat kuin pienoismalli nykyaikaisesta yhteiskunnasta. Ne ovat osa globaalia liikennejärjestelmää ja logistiikkakeskuksia mutta myös ostoskeskus ja suuren joukon työpaikka. Lentokenttien matkustajiin ja rahtiin liittyvien perustoimintojen ohella ne ovat monien taloudellisten toimintojen klustereita. Tyypillisen lentokentän vaikutus ulottuu kauas sen palveleman yhteisön ulkopuolelle. Monien paikallisten ihmisten työllistämisen lisäksi lentokenttä voi esimerkiksi tukea kehitysmaissa tuhansia pienviljelijöitä jäähdytetyn kuljetustenhallinnan avulla. Se voi yhdistää tavarantoimittajia muuten kaukana oleviin arvoketjuihin.
Paradoksaaliset lentokentät Lentokentät ovat ristiriitaisia. Ne ovat arkipäiväisiä, mutta silti salaperäisiä. Me käytämme niitä niin säännöllisesti, että kiinnitämme niihin harvoin sen enempää huomiota. Näin on, vaikka kenttien todellinen toiminta on useimmille vierasta. Lentokentät ovat nykyaikaisen kekseliäisyyden vertauskuvia, mutta samalla ne ovat erittäin häiriöalttiita. Ne palvelevat teollisuutta, joka on halveksunnan kohde hiilineutraaliuteen pyrkivässä maailmassa. Silti olemme niistä niin riippuvaisia, että emme pysty kuvittelemaan elämää ilman niitä.
Siksi ei ole mikään yllätys, että lentokenttäalalla on syntynyt niiden johtajien keskuudessa liike, joka on viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana miettinyt kenttien toimintaa uusiksi. Jatkuvasti lisääntyvien matkustajamäärien hoitaminen samalla kun etsitään vastauksia ilmastokriisiin on jo itsessään paradoksi, joka vaatii syvempää perehtymistä toiminnan kustannuksiin, etuihin ja kompromisseihin. Se edellyttää liiketoiminnan sääntöjen uudistamista ja laajaa yhteistyötä monimutkaisen liikesuhdeverkoston välillä.
Muutu tai tule muutetuksi
Dallasin kansainvälinen lentokenttä (DFW) on elävä esimerkki tästä paradoksista. Teksasin osavaltion pohjoisnurkkauksessa sijaitseva kenttä vaikuttaa olevan etäällä ilmastonmuutoksen pahimmista vaikutuksista ja niiden ehkäisemisestä. DFW on kuitenkin tehnyt strategisen linjauksen irrottaa matkustajamäärän kasvu ja taloudellinen suoriutuminen hiilivaikutuksesta. Hiilineutraaliuden jo saavuttaneena lentokenttänä siellä tunnistetaan pakottava tarve muuttaa infrastruktuuria sekä lähestymistapaa teknisiin innovaatioihin ja ympäristönhallintaan, jotta tämä tavoite voidaan saavuttaa.
DFW näkee kestävyydessä ja digitaalisessa muutoksessa kolikon molemmat puolet. Se pyrkii uudistumaan itse sen sijaan että uudistukset sanellaan ulkopuolelta. DFW hakee parhaillaan Kalifornian Piilaaksosta innovatiivisia kumppanuuksia, joiden avulla se kehittää yhteistyössä ratkaisuja erityisesti lentokenttiä koskeviin haasteisiin. Näitä ratkaisuja voi soveltaa lentokentillä eri puolilla maailmaa. Rambollin tiimin jäsenenä on ilo olla DFW:n luotettu neuvonantaja sen kartoittaessa tulevaisuuden reittiään.
Pohjoismaissa vastaava inspiroiva esimerkki uudenlaisesta ajattelusta on Bromman lentokenttä Ruotsissa. Tukholman kaupunki on laatimassa strategiaa vain 7,4 kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevan Bromman lentokentän käyttöiän jatkamiseksi. Me autamme heitä kehittämään kestävän lentämisen kehittämisen tiekarttaa. Tämä tarkoittaa selvityksiä ihmisten lentokentälle matkustamisesta ja Bromman kentältä aloitettavan sähköisen alueellisen lentoliikenteen vaikutuksista.
Monet lentokentät eri puolilla maailmaa ovat jakamistalouden aiheuttamien häiriöiden kohde. Yksi esimerkki tästä on Uberin ja Lyftin kaltaiset liikkuvuusratkaisut, jotka ovat johtaneet merkittävään pudotukseen pysäköintituloissa, mikä puolestaan johtaa kysymyksiin lentokenttien maankäytön suunnittelusta.
Ilmastonmuutoksen vastaisia toimia käytännössä
Ilmastonmuutoksen aiheuttama häiriö on yksi syy, mikä on ajanut lentokentät eri puolilla maailmaa tarttumaan toimeen. Äärimmäiset lämpötilat voivat vaurioittaa lentokentän pintoja ja tulvat voivat vaurioittaa rakennuksia samalla kun lentoliikenne jää maahan tai sitä ohjataan muille kentille. Tällaiset häiriöt voivat aiheuttaa valtavia taloudellisia menetyksiä koko arvoketjussa. Samalla kun lentokentät uusivat infrastruktuuriaan lisääntyvien matkustajamäärien hoitamiseksi, ne pyrkivät ottamaan huomioon tärkeimmät ja tehokkaimmat tavat olla joustavia ilmastonmuutoksen varalta.
Aucklandin kansainvälisen lentokentän (AIAL) matkustajamäärät ovat kasvaneet vain muutamista sadoista tuhansista matkustajista vuonna 1966 tämän päivän yli 20 miljoonaan. Tämän määrän odotetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2044 mennessä. Aucklandin kansainvälinen lentokentällä on menossa konseptisuunnittelu, jossa tarkasteltavana on toisen kiitoradan rakentaminen kasvavan matkustajamäärän käsittelemiseksi. Samalla halutaan minimoida lentokoneiden melu ja muut haitalliset ympäristölliset ja kulttuurilliset vaikutukset. Manukau Harbourin alueella sijaitsevan lentokentän tulee suojautua meren pinnan nousulta tulevaisuudessa ja turvata sen asema Aucklandin ja Uuden Seelannin logistisena turvaverkkona hätätilojen aikana.
Näihin haasteisiin vastaaminen vaatii luovuutta, joustavuutta ja kekseliäisyyttä. Meille on suuri ilonaihe olla johtamassa Aucklandin kansainvälisen lentokentän toisen kiitoradan konseptisuunnittelua ja auttaa lentokenttää tämän kriittisen infrastruktuuriprojektin päätöksenteossa.
Ongelmanratkaisuun tarvitaan kumppanuuksia
Lentokentät hyödyntävät ongelmien ratkaisussa niiden globaaleja, toisiinsa yhteyksissä olevia vertaiskumppaneita. Tämä on tärkeää erityisesti nyt, kun elämme jatkuvien häiriöiden ja uudistumisen aikakautta. Tulevaisuutta emme tunne, mutta lentäminen on aina ollut pioneerihenkinen ala. Siksi voimme olla varmoja, että lentokenttäala jatkaa alan perinteisiin kuuluvaa innovointia.
Verkkojulkaisut

Haluatko tietää lisää?

  • Amy Malick

    Principal

    +1 415-796-1940

    Amy Malick