Brogan MacDonald
8. elokuuta 2023
Selvityksistä ratkaisu rakennusalan jäteongelmaan?
Lähes 2/3 kaikesta jätteestä Yhdistyneessä kuningaskunnassa on peräisin rakennussektorilta. Alalla toimivat yritykset voisivat säästää rahaa ja materiaaleja ja pienentää hiilijalanjälkeään tekemällä selvityksiä siitä, mitä kaikkea ne voivat käyttää uudelleen. Kysymys kuluukin, miksi kaikki eivät sitä tee.
Jäteauto tyhjentää rakennusjätekuormaa polttolaitoksella. Yhdistyneessä kuningaskunnassa 13 % kaikista rakennusmateriaaleista päätyy suoraan jätteeksi ilman, että niitä käytetään mihinkään.
Brogan MacDonald, kestävyydestä vastaava johtaja, Building Structures, Ramboll UK
Vuonna 2020 saavutettiin merkittävä ja samalla huolestuttava virstanpylväs: ensimmäistä kertaa historiassa ihmisen valmistamien tuotteiden yhteismassa ylitti maapallon kaikkien elävien organismien – kuten eläinten, puiden, ruohon ja korallien– yhteismassan. Tämä on häkellyttävä tosiasia, joka osoittaa, että meidän on kiireesti muutettava sitä, miten tuotamme, kulutamme ja hävitämme tavaroita.
Tämä koskee erityisesti rakennusalaa, jossa jäte on merkittävä haaste. Pelkästään Yhdistyneessä kuningaskunnassa 62 % kaikesta jätteestä syntyy rakennustoiminnasta. Vielä hälyttävämpää on, että tuoreen tutkimuksen mukaan noin 32 % kaikesta Yhdistyneessä kuningaskunnassa syntyvästä jätteestä päätyy kaatopaikalle sen sijaan, että se käytettäisiin uudelleen tai kierrätettäisiin. Rakennusmateriaaleista puolestaan 13 % päätyy suoraan jätteeksi ilman, että niitä käytetään mihinkään.
Rakennetun ympäristön kannalta on ehdottoman tärkeää, että siirrymme kohti kiertotaloutta, jossa minimoidaan jätteet, säästetään resursseja ja hyödynnetään olemassa olevat hyödykkeet mahdollisimman hyvin. Näin voidaan myös säästää rahaa ja vähentää sitoutuneesta hiilestä aiheutuvia päästöjä. Jos esimerkiksi teräselementti käytetään uudelleen, hiilipäästöjä syntyy jopa 96 % vähemmän kuin jos käytettäisiin uutta teräselementtiä.
"Kun puhun rakennusalan yritysten edustajien kanssa, heidän huolenaiheenaan on tavallisimmin se, että selvitysten tekeminen ja kiertotalouden periaatteiden noudattaminen tulee kalliiksi tai viivästyttää projekteja."
Silti suurimmalla osalla alan toimijoista on melko huonosti tietoa kaikkein tehokkaimmista keinoista edistää rakennusmateriaalien kiertoa. Lisäksi tällaiset menetelmät ovat vain pienen asiantuntijajoukon tiedossa. Yksi esimerkki on saneerausselvitys, eli ennen mitään purkutöitä tehtävä arvio siitä, mitä voidaan käyttää uudelleen.
Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten tällaiset uudelleenkäyttö- ja jäteselvitykset voivat auttaa muuttamaan rakentamistapojamme tarjoamalla uuden näkökulman olemassa oleviin rakennuksiin. Artikkeli pohjautuu kattaviin uusiin kiertotalousohjeisiin sekä käytännön työkaluihin ja menetelmiin, jotka olen laatinut yhdessä Rambollilla työskentelevien kollegoideni kanssa.
Kiertotalouteen perustuvien rakentamisstrategioiden yleistyessä remontointia edeltävän selvityksen tekeminen ennen rakennusten remontointia pitäisi olla vakiokäytäntö.
Tällaisen selvityksen – joka voi olla purkuselvitys, kunnostusselvitys tai saneeraukseen liittyvä selvitys – perustavanlaatuinen tarkoitus on arvioida olemassa olevan rakennuksen rakenteet ja materiaalit ja tutkia joko koko rakennuksen tai sen sisältämien materiaalien uudelleenkäyttömahdollisuuksia. Merkittävin ero on se, että saneerausselvitykset tehdään ennen kuin purkamispäätös on tehty, ja niillä edistetään koko kohteen tai sen osien uudelleenkäyttöä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa selvitykset tehdään, sitä paremmat mahdollisuudet kohteen tai materiaalien uudelleenkäyttöön ovat ja sitä vähemmän tarvitaan uusia materiaaleja.
Esimerkiksi Lontoossa (Greater London Authority SI7) ja Norjassa (rakennusmääräykset TEK17) on jo voimassa sääntelyä, joissa edellytetään uudelleenkäyttömahdollisuuksien arviointia. Lisää vastaavaa sääntelyä saatetaan todennäköisesti voimaan lähivuosina.
Korjausrakentamisen hiilijalanjälki pienemmäksi
Käyttämällä elementtejä uudelleen paikan päällä tai toisessa kohteessa voidaan pienentää hiilijalanjälkeä merkittävästi. Tässä kaksi esimerkkiä hiilijalanjälkeä pienentävästä uudelleenkäytöstä:
- Ramboll toimi rakennesuunnittelijana Lontoon keskustassa sijaitsevan Westbury Hotelin saneerausprojektissa, jossa säästettiin 3 500 tonnia hiilidioksidia ja 5 000 tonnia purkujätettä laajentamalla kohdetta ylöspäin sen sijaan, että kohde olisi purettu ja rakennettu uudelleen.
- Jokaista rakennushankkeeseen investoitua miljoona puntaa kohden pelkästään jätehuollosta aiheutuva keskimääräiset hiilidioksidipäästöt ovat häkellyttävät 190 000 kg, mikä vastaa 52:ta edestakaista lentoa Rambollin Lontoon ja Singaporen toimistojen välillä.
Yksi perinteisten purku- ja jälleenrakennusprojektien suurimmista haasteista on, että niissä syntyy huomattava määrä rakennusjätettä, joka usein päätyy kaatopaikalle. Haitallisten ympäristövaikutusten lisäksi tästä aiheutuu myös huomattavia taloudellisia rasitteita.
Jätevero sisältyy kuljetusliikkeiden perusmaksuihin, ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa sen suuruus voi olla noin 250 puntaa jätelavaa kohti. Rakennusjätteen lähettäminen kaatopaikalle puolestaan maksaa noin 102 puntaa tonnilta, mikä kasvattaa projektin kustannuksia merkittävästi.
Kokemukseni mukaan nämä käsitykset johtuvat pääasiassa siitä, että kiertotalouskäytännöt huomioidaan projekteissa liian myöhäisessä vaiheessa. Jos näitä käytäntöjä noudatetaan alusta alkaen ja projektissa on mukana oikeat asiantuntijat, päästään hyödyntämään monia mahdollisuuksia ja potentiaalisia etuja.
Esiselvitykset ja asiantunteva suunnitteluryhmä asettavat rakennusalalla selkeät askelmerkit kohti kiertotaloutta asiakkaille, jotka haluavat panostaa kestävään rakentamiseen toiminta- ja kustannustehokkuudesta tinkimättä. Hyödyntämällä tätä lähestymistapaa asiakkaat voivat aktiivisesti säästää resursseja, vähentää jätettä, suojella planeetan herkkää ekologista tasapainoa ja jättää tuleville sukupolville pysyvän perinnön.
Kiertotaloutta ja uudelleenkäyttöä koskevan uuden ohjeen on julkaissut The Institution of Structural Engineers, ja sen ovat kirjoittaneet Rambollin asiantuntijat Brogan MacDonald, Paul Astle, James Morton, Kaspar Bajars ja Scott Brookes. Ota meihin yhteyttä, jos haluat lisätietoja kustannussäästöistä ja hiilijalanjäljen pienentämisestä kiertotalousstrategioiden avulla. Voit myös ostaa ohjeet täältä.
Haluatko tietää lisää?
Brogan MacDonald
Head of Sustainability–Structures
+44 7814 760380