Kiertotalous rakennusten arvoketjussa

Rakennusten arvoketjussa on korostunut kiertotalouteen siirtyminen viime aikoina. Siirtymää on aina estänyt epäjohdonmukainen määrittely, ja siten tietoisuus, konkreettisen liiketoiminnan puuttuminen ja riittämättömät sääntelytekijät. Määritelmä on kuitenkin nyt selkiytynyt. Sen ovat mahdollistaneet uudet säädökset, kuten EU-taksonomia ja EU:n kestäviä tuotteita koskeva aloite, joka sisältää sekä rakennustuoteasetuksen tarkastuksen että uuden kestävien tuotteiden ekologista suunnittelua koskevan asetuksen.

Sijoittajiin kohdistuu lisääntynyttä painetta myös SFDR-asetuksen (Sustainable Finance Disclosure Regulation) soveltamisen myötä, mikä pakottaa sijoittajat merkitsemään selkeästi sijoitukset niiden kestävän vaikutuksen perusteella. Kiertotalouteen siirtyminen on osa EU-taksonomiaa ja siten “leimattu“ kestäväksi vaikutukseksi investointipäätöksiin vaikuttamisen ja ohjauksen kannalta.

Kun edellä mainittuun yhdistetään sen tunnustaminen, että Pariisin sopimuksen vaatimuksia on käytännössä mahdotonta täyttää ilman kiertotalouteen siirtymistä, on nyt odotettavissa merkittäviä muutoksia rakennusten arvoketjussa, joka tekee kiertotalouden periaatteiden integroitumisesta eri toimijoille rakennusten arvoketjussa “kivasta“ “pakolliseksi“.

Aggressiivisen sääntelyn heijastusvaikutus yhdistettynä sijoittajien ja asiakkaiden odotuksiin tarkoittaa, että odotettavissa oleva mullistus ei jätä vaikuttamatta mihinkään toimijaan rakennusten arvoketjussa ja kaikkia toimijoita painostetaan toteuttamaan arvoketjujen siirtymisen tarve kiertotalouteen.

Alla oleva kuva havainnollistaa arvoketjun avaintoimijoita ja yhteenliitettävyyttä. Seuraavissa kappaleissa käsitellään tarkemmin joitakin kunkin toimijan kohtaamia keskeisiä haasteita.

Mietitään ensin sijoittajia. Selkeyden mukana tulee luottamus ja luottamuksen mukana tulevat investoinnit. Suurin kiertosijoitusten este tähän mennessä on ollut epäselvyys siitä, mikä on kiertosijoitus ja miten mitata niiden konkreettisia vaikutuksia.

EU-taksonomian käyttöönotto (vaikkakin kaukana täydellisestä) antaa kuitenkin hyvän kuvan sitä, mikä on kestävä investointi ja mikä ei. Parhaillaan luonnosteltavana oleva EU:n kiertotalouden taksonomia antaa sijoittajille mahdollisuuden merkitä sijoitus- ja rahastotyypit kiertotalouden periaatteiden mukaisiksi. Se edistää investointivirtoja taksonomiaa soveltavaan kiertoteknologiaan ja infrastruktuuriin, jonka odotetaan kasvavan eksponentiaalisesti tulevina vuosina.

Parannettu mahdollisuus sijoittaa tuo kuitenkin mukanaan monimutkaisten sääntelyvaatimusten uuden aallon. Sijoitusrahastojen merkinnät, jotka perustuvat tiukoihin tiedonantovaatimuksiin, kuten artikla 8 (vaaleanvihreä) ja 9 (tummanvihreä), tarjoavat sijoittajille selkeyttä kiertotalouden ja kestävän vaikutuksen suhteen, mutta ne edellyttävät myös perusteellista teknistä asiantuntemusta arviointivaatimuksissa, teknisten kriteerien tulkinnassa ja seulontaprosesseissa.

Kertaluonteisen seulonnan lisäksi taksonomian kriteerien sisällyttäminen sijoitusstrategiaan ja -suunnitteluun vaatii laajojen valmiuksien kehittämistä sijoitussyklin eri vaiheissa. Suunnitelmien laatiminen sijoitetun pääoman tuoton optimoimiseksi ottaen huomioon kiertotalouden kriteerit edellyttää keskeisten suorituskykymittareiden ja tavoitteiden tarkistamista. Tämä luonnollisesti vaikuttaa tulevia salkkuja ja rahastoja koskeviin vaatimuksiin ja sitä kautta kaikkiin muihin arvoketjun toimijoihin.

Julkiset viranomaiset ja virastot tulevat olemaan sijoittajien tavoin ratkaisevassa roolissa kiertotalouden kysynnän lisäämisessä ja ne määrittävät julkisen sektorin siirtymisen kiertotalouteen. Sen selvittäminen, miltä tuo siirtyminen tulee näyttämään, on kuitenkin suuri haaste.

Miten tehokkaita edelläkävijä- ja demonstraatiohankkeita tulisi suunnitella kannustamaan kipeästi tarvittavia uusia kiertotuotteita ja prosesseja kiertotalouden vielä kehittymättömillä markkinoilla? Miten näistä hankkeista saadut kokemukset voidaan muuntaa tehokkaiksi politiikan välineiksi, kuten kunnianhimoisiksi julkisia hankintoja koskeviksi vaatimuksiksi tai toteuttamiskelpoisiksi kiertotalouden vähimmäisvaatimuksiksi, jotka voidaan ottaa käyttöön välittömästi?

Hieno tasapaino on säilytettävä sen välillä, että siirtymä toteutuu vaaditulla aikavälillä vaarantamatta muita poliittisia tavoitteita (esim. kohtuuhintainen ja kestävä asuminen) tai olemassa olevia puitteita ja prosesseja (esim. jo pakolliset kestävän kehityksen sertifiointijärjestelmät, kuten DGNB).

Viime kädessä viranomaisten ja virastojen lisääntyvien poliittisten mandaattien ja monien poliittisten kannustimien ansiosta kiertokulun integroinnista tulee vähitellen “pakollista“ kaikissa julkisissa rakennuksissa. Se voikin olla julkisten hankintojen, pakollisten kiertotalousvaatimusten tai ilmasto- ja resurssitavoitteiden voimakas vipuvaikutus, joka vaikuttaa muihin rakennusten arvoketjun toimijoihin.

Kiinteistöjen omistajat, kuten yksityiset yritykset, joilla on useita tuotantolaitoksia, tai yritykset, joilla on useita toimistorakennuksia, ovat oletusarvoisesti tärkeitä arvoketjun osia. Niiden liiketoiminta ei välttämättä ole varsinainen kiinteistöjen rakentaminen tai kehittäminen, mutta niillä on velvollisuus varmistaa, että jo olemassa olevat kiinteistöt täyttävät tulevat vaatimukset ja että jatkossa kiinteistöjen kehittäminen noudattaa keskeisiä kiertotaloutta koskevia määräyksiä. Se tulee paljon selvemmäksi, kun otetaan käyttöön yritysten kestävän kehityksen raportointidirektiivi, joka tuo mukanaan myös eurooppalaisen kestävän kehityksen raportointistandardin resurssienhallinnasta ja kiertotaloudesta (ESRS 5). Myös kiinteistöjen omistajien ilmastotavoitteet korostavat kiertotalouden rakennuksia.

Kiinteistöjen omistajan tärkein muutosapu ovat hankinnat. Avainasemassa on kiertohankintastrategian ja -kriteerien kehittäminen, joka varmistaa, että uudet kiinteistöt noudattavat kiertotalouden periaatteita, kuten pitkäikäisyyttä, uudelleenkäytettävyyttä, kierrätettävyyttä tai kompostoituvia tuotteita ja materiaaleja.

Esimerkkejä tällaisista kriteereistä ovat uudelleenkäytettyjen, modulaaristen, kestävien tai kierrätettyä sisältöä sisältävien tuotteiden hankinta tai palvelut, jotka mahdollistavat korjauksen, takaisinoton tai resurssitehokkuuden ja vähäiset ympäristövaikutukset. Tällaisten kiertävien käytäntöjen skaalaaminen vaatii useita organisaatiomuutoksia, kuten uusia ohjeita, alustoja, tieto- ja tallennusjärjestelmiä, osastojen välistä yhteistyötä ja kumppanuuksia valmistajien ja toimittajien kanssa.

Hankkeet, joilla on suuri potentiaali, on tunnistettava odotettujen vaikutusten ja toteutuksen helppouden perusteella, ja niihin on liitettävä uusia suoritustavoitteita, jotka tukevat seurantaa ja raportointia.

Kehittäjät kohtaavat myös lukuisia haasteita kiertotalouteen siirtymisessä. Kehittäjille investointien houkutteleminen ja sijoitetun pääoman tuoton kuvaaminen on ratkaisevan tärkeää. Lisääkö kiertotalouden periaatteiden integroiminen kehitystyöhön arvoa, kun sitä verrataan kustannuksiin? Sekä asuin-, liike-, myynti- että vuokrakohteissa? Sääntely poistaa jonkin verran epäselvyyttä siitä, mikä on tai mikä ei ole kiertokehitystä, mutta arvonluonnin suhteen kehittäjille jää epävarmuutta.

Kiertomittarit, kriteerit ja yleinen arvolupaus on selitettävä sekä sijoittajille että vuokraajille/ostajille. Sääntely auttaa muotoilemaan kokonaistarjousta, mutta jättää kehittäjille jyrkän oppimiskäyrän, koska kehittäjän rooli on keskeinen kiertosijoitusten houkuttelemiseksi, mutta myös investointien ohjaamisessa koko arvoketjussa.

Kehittäjien odotetaankin muuntavan kiertotalouden tavoitteet ja sääntely todellisuudeksi. Tällä hetkellä kehittäjillä ei ehkä ole kokemusta uusien kiertotalouden mittareiden ja kriteerien omaksumisesta ja soveltamisesta. Haasteena voi olla uusien standardien ja tavoitteiden tulkitsemisen lisäksi myös sen tunnistaminen, miten tavoitteet voidaan saavuttaa todellisissa rakennushankkeissa. Tarjoukset ja suunnitelmat on pohdittava uudelleen sen suhteen, miten kiertokriteerit ja uudet standardit sisällytetään kehitykseen ottaen huomioon koko elinkaari, samalla kun pohditaan tehtävien päätösten taloudellisia seurauksia. Monissa tapauksissa se vaatii radikaalia uudelleenarviointia.

Palveluntarjoajien, kuten arkkitehtien ja insinöörien, on nyt löydettävä tekniset ja suunnitteluratkaisut uusiin kiertorakentamisen vaatimuksiin ja vaativiin standardeihin, joita sijoittajat ja rakennuttajat välittävät eteenpäin. Palveluntarjoajien on otettava huomioon rakennuksen elinkaaren kiertovaatimukset eli suunnittelu, tekniikka, rakentaminen, käyttö ja purkaminen. Rakennussyklin kaikki vaiheet pakottavat palveluntarjoajia pohtimaan lähestymistapaansa uudelleen.

Esimerkiksi suunnitteluvaiheessa on otettava huomioon suunnittelun pitkäikäisyys, modulaarisuus, mukautuvuus ja purkaminen, jotta voidaan optimoida ja lisätä arvoa ajan myötä eri rakennuskerroksissa (esim. rakenteet, vaipat, sisätilat, rakennusjärjestelmät). Suunnittelijan on myös harkittava kierrätettyjen ja uudelleenkäytettyjen materiaalien lisääntyneiden prosenttiosuuksien integrointia kunnianhimoisten sääntely- ja sijoitustavoitteiden toteuttamiseksi.

Valmistajat joutuvat alttiiksi kovalle kilpailulle tuotteidensa ympäristö- ja kiertovaatimusten suhteen sekä niiden kiertokriteerien noudattamisesta, joita arvoketju on jo alkanut vaatia, kuten kierrätyssisällön prosenttiosuutta ja kierrätettävyyttä. Markkinoille tulevat uudet toimijat, jotka tarjoavat paitsi tuotteita, myös uusia vaatimuksia vastaavia liiketoimintamalleja, lisäävät merkittävästi kilpailua ja häiritsevät arvoketjun perinteistä asemaa.

Ottaakseen vastaan muutoksen ja pysyäkseen kilpailukykyisinä valmistajien on päivitettävä suunnittelua ja valmistusprosesseja, mutta myös tiettyä materiaalisisältöä. Tämän etsintävaiheen aikana on puututtava toimitusriskeihin, jotka koskevat esimerkiksi niukkoja sekundäärisiä ja biopohjaisia materiaaleja alikehittyneiltä ja epävakailta hankintamarkkinoilta.

Valmistajilla on nyt myös oltava laajempi näkyvyys elinkaarivaikutusten torjumiseen tuotannon ulkopuolella (esim. käytön aikana tai tuotteiden elinkaaren lopussa). Ne voivat olla palveluita, joiden avulla asiakkaat voivat käyttää materiaaleja ja tuotteita tuottavimmalla ja resurssitehokkaimmalla tavalla (esim. tehdasvalmisteiset, tilaustyöt, määrien optimointi) tai infrastruktuuria, jolla varmistetaan suurten määrien keräysreitit tuotteiden ja materiaalien kierrätykseen takaisin arvoketjuun.

Kiertotalouteen siirtymisen vaatimukset tulevat kenties akuuteimmin kokemaan urakoitsijat ja rakennusteollisuus, ja niiden suurin haaste on tarvittavien kiertomateriaalimäärien saatavuus. Sääntely siirtyessä kohti tiettyjä kierrätettävien, uudelleenkäytettyjen ja uusiutuvien materiaalien prosenttiosuuksia, urakoitsijat kohtavat merkittävän toimitushaasteen. Niillä, jotka pystyvät turvaamaan pääsynsä suurempiin materiaalimääriin, on selkeä kilpailuetu. Uudelleenkäytetyn, kierrätetyn ja uusiutuvan rakennusmateriaalin toimitusketjun hallinnasta tulee siten strateginen tavoite erityisesti isommille urakoitsijoille, kuten erityisten tytäryhtiöiden perustamiselle. Myös materiaalien hinta tulee olemaan haaste, jonka odotetaan nousevan.

Lisäksi rakennusalalla on jopa velvollisuus kehittyä rakennustekniikoiden suhteen, jotta ne mahdollistavat uudelleenkäytön ja kierrätyksen purkamisvaiheessa, mutta myös sopeutuvat uusien ja ehkä vielä tuntemattomien materiaalien käyttöön.

Siirtyminen kiertotalouteen on väistämätöntä, vaikka vaikeaakin. Käsitteiden, mittareiden ja kriteerien kielimuoto on uutta rakennusten arvoketjussa. Monimutkaisuus ja yhteenliitettävyys pakottavat todelliseen yhteistyöhön arvoketjussa, enemmän kuin koskaan ennen.

Uudelleenajattelu ja ekosysteemiajattelu ovat ylikäytettyjä kliseitä, mutta tässä tapauksessa molemmat ovat mielestämme tärkeitä kaikille rakennusten arvoketjun toimijoille. Ilman uudelleen miettimistä, miten materiaalit valmistetaan, miten rakennuksia suunnitellaan, rakennetaan ja käytetään, siirtyminen on vaikeaa.

Kenenkään arvoketjun toimijan on lähes mahdotonta uskoa, että se voi onnistuneesti siirtyä kiertotalouteen omillaan ilman yhteistyötä, innovointia ja yhteistyötä arvoketjussa ylä- ja alapuolella olevien kanssa.

Kun rakennusten arvoketjua haastaa kiertotalouden mullistus, voimakkaan kasvuväylän odotetaan avautuvan sekä arvoketjun vakiintuneemmille yrityksille että uusille tulokkaille, jotka tulevat mukaan kiertotalouteen siirtymän kautta. Ne arvoketjun toimijat, jotka omaksuvat ja priorisoivat kiertotalouden tavoitteet ja oppivat toimimaan perinteisten asemien ulkopuolella, muuttavat mullistuksen mahdollisuudeksi. Niillä on tärkeä rooli kiertotalouteen siirryttäessä, ja ne hyötyvätkin uusista markkinoista ja asiakkaista.