Mitä EU-komission ehdotuksesta uudeksi laiksi ihmisoikeuksista ja ympäristöllisestä huolellisuusvelvoitteesta tulisi tietää?

Kirjoittaja Thomas Trier Hansen

Keskiviikkona 23. helmikuuta EU-komissio julkaisi pitkään odotetun ehdotuksensa EU-direktiiviksi ihmisoikeuksista ja ympäristöllisestä huolellisuusvelvoitteesta, jonka nimi on direktiivi yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta. Kyse on ehdotuksesta, jota seuraavassa vaiheessa käsittelevät Euroopan parlamentti ja jäsenvaltiot, ja jotka hyvin todennäköisesti ehdottavat siihen muutoksia.

Keskusteluvaihe voi viedä useita vuosia, mutta on todennäköistä, että Euroopan parlamentti haluaa prosessin päätökseen ennen nykyisen vaalikauden päätöstä vuonna 2024. Tästä huolimatta ehdotuksessa on kyse käänteentekevästä lainsäädännöstä,

koska se on lakialoitteena ensimmäinen laatuaan. Silti se voi olla joillekin pettymys, koska siitä puuttuu kunnianhimoa ja se on täynnä poikkeuksia.

Mitkä ovat direktiivin tärkeimmät kohdat?

Ehdotus koskee vain tiettyjä EU-alueen ja sen ulkopuolisia yrityksiä, jotka kuuluvat seuraaviin kahteen luokkaan:

Ryhmä 1: Kaikki EU:n merkittävän kokoiset ja taloudellisesti vahvat osakeyhtiöt (yli 500 työntekijää ja yli 150 miljoonan euron maailmanlaajuinen liikevaihto).

Ryhmä 2: Muut tietyillä tärkeillä aloilla toimivat osakeyhtiöt, jotka eivät täytä molempia ryhmän 1 kynnysarvoja, mutta joilla on yli 250 työntekijää ja yli 40 miljoonan euron maailmanlaajuinen liikevaihto. Tämä kattaa yritykset, jotka toimivat tietyillä tärkeillä aloilla, ja jotka samalla kuuluvat olemassa olevien OECD:n alakohtaisten ohjaussektoreiden piiriin.

Ehdotuksen mukaan vähintään 50 % nettoliikevaihdosta tulisi muodostua yhdellä tai useammalla seuraavista aloista: (i) tekstiilien, nahan ja vastaavien tuotteiden (jalkineet mukaan lukien) valmistus sekä tekstiilien, vaatteiden ja jalkineiden tukkukauppa; (ii) maatalous, metsätalous, kalastus (mukaan lukien vesiviljely), elintarvikkeiden valmistus sekä maatalousraaka-aineiden, elävien eläinten, puun, elintarvikkeiden ja juomien tukkukauppa; ja (iii) mineraalien louhinta.

Ehdotus kattaa myös EU:n ulkopuoliset, mutta EU-alueella toimivat yritykset, joiden Euroopassa syntyvä liikevaihto täyttää ryhmien 1 ja 2 ehdot.

Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), mikroyritykset mukaan luettuna, jotka yhdessä muodostavat noin 99 prosenttia kaikista unionin yrityksistä, jäävät ehdotuksen due digilence -velvollisuuksien ulkopuolelle. EU-komission mukaan taloudellinen ja

hallinnollinen taakka huolellisuusvelvoitteen asettamisesta ja soveltamisesta olisi pk-yrityksille suhteettoman suuri.

Niihin kohdistuu silti joitakin kustannuksia ja rasitteita niiden liikekumppanuuksista suuriin yrityksiin, jotka todennäköisesti siirtävät omia vaatimuksiaan toimittajilleen. Tämä poikkeus ei ole YK:n ohjaavien periaatteiden tai OECD:n ohjeiden mukaista, mutta pk-yritysten odotetaan edelleen noudattavan muita, EU-säätelyn ulkopuolisia, kansainvälisiä vähimmäisvaatimuksia.

Ehdotuksessa korostetaan lisäksi, että kyse ei ole pelkästään vaikutuksista toimitusketjuun. Ehdotus koskee yritysten omaa toimintaa, niiden tytäryhtiöitä ja arvoketjuja (suorat ja välilliset liikesuhteet).

Miksi pelkästä ehdotuksesta tulisi kiinnostua?

Ehdotus siirtyy suurella todennäköisyydellä direktiiviksi, sillä monet EU:n jäsenvaltiot ovat laatimassa omia ihmisoikeuksia ja ympäristöä koskevia huolellisuusvelvoitelakejaan. Myös kansalaisyhteiskunta tukee sitä, eivätkä EU:n suuryritykset vastusta huolellisuusvelvoitteen periaatteita.

Sen lisäksi EU:n taksonomiassa viitataan vähimmäistakeina YK:n ihmisoikeuksia ja liiketoimintaa koskeviin ohjaaviin periaatteisiin (UNGP) ja OECD:n monikansallisia yrityksiä koskeviin ohjeisiin (OECD:n suuntaviivat) perustuvaan huolellisuusvelvoite-menettelyyn. Oman arviomme mukaan ehdotus siirtyy direktiiviksi ennemmin tai myöhemmin, minkä jälkeen jäsenvaltioilla on velvollisuus siirtää se osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Huolellisuusvelvoite ja valitusmekanismi

Yritysten huolellisuusvelvoitteena on ottaa due diligence osaksi yrityksen omaa politiikkaa ja ottaa käyttöön vuosittain päivitettävä huolellisuusvelvoite. Sen lisäksi niiden tulee tunnistaa nykyiset tai mahdolliset haitalliset vaikutukset ihmisoikeuksiin ja ympäristöön, estää tai poistaa niitä ja käsitellä olemassa olevat haitat. Huolellisuusvelvoitteen toteutumista tulee seurata ja siitä tulee viestiä julkisesti.

Sidosryhmien kuulemista on kaavailtu osaksi prosessia asiaan kuuluvissa tapauksissa. Lisäksi yritysten tulee asettaa ja ylläpitää erillistä valitusmenettelyä. Valitusmenettelyä sovelletaan olemassa oleviin tai mahdollisiin haitallisiin vaikutuksiin, ja se kattaa yrityksen koko arvoketjun. Sitä on tarjottava henkilöille, joihin on kohdistunut haitallisia vaikutuksia tai joiden mielestä sellainen koskea heitä. Valituksia voivat tehdä myös ammattiliikkeet ja muut työntekijöiden edustajat, jotka edustavat yrityksen toiminnan piirissä työskenteleviä yksityishenkilöitä. Oikeus tähän on myös alalla aktiivisesti toimivilla kansalaisjärjestöillä.

Suora yhteys kansainvälisiin sopimuksiin

TEhdotuksen soveltamisala keskittyy yritysten huolellisuusvelvollisuuteen, ja se kattaa ihmisoikeudet ja ne ympäristölle haitalliset vaikutukset, jotka voidaan selvästi määritellä tiettyjen kansainvälisten sopimusten perusteella. Ehdotuksen liiteluetteloissa määritellään direktiivin kannalta merkitykselliset haitalliset ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutukset, jotka kattavat oikeuksien ja kieltojen loukkaukset, mukaan lukien

kansainväliset ihmisoikeussopimukset (Osa I, Kohta 2), yleissopimukset ihmisoikeuksista ja perusvapauksista (Osa I, Kohta 2) ja ympäristösopimuksiin sisältyvien kansainvälisesti tunnustettujen tavoitteiden ja kieltojen rikkominen (Osa II).

Kiinnostavaa on, että liiteosio ei viittaa pelkästään yleisimpiin kansainvälisiin sopimuksiin, kuten kansainväliseen ihmisoikeuslakiin tai ILO:n yleissopimukseen, mutta myös YK:n julistukseen alkuperäiskansojen oikeuksista. Muita mielenkiintoisia kohtia esityksessä on viittaus taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen artikla 7:n mukaiseen riittävään toimeentuloon.

Yritysjohtajilla on velvollisuus välittää

Ehdotuksen artikloissa 25 ja 26 on määritelty myös yritysjohtajien rooli. Artikla 25:n mukaan yritysjohtajilla on velvollisuus välittää. Tämä tarkoittaa, että päätösten seuraukset on otettava huomioon kestävään kehitykseen liittyvissä asioissa. Nämä kattavat ihmisoikeudet, ilmastonmuutoksen ja ympäristövaikutukset lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Artikla 26 asettaa EU-alueen yritysjohtajille velvollisuuden asettaa ja valvoa yrityksen kestävän kehityksen huolellisuusvelvoitteen toteutumista. Lisäksi heidän tulee sovittaa yritysstrategia huolellisuusvelvoitteen mukaiseksi. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että johtajien tehtäviä säätelevät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset ottavat huomioon myös artikla 25:n.

Seuranta ja täytäntöönpano

Ehdotuksessa kuvataan järjestelmä sen seurannalle, valvonnalle ja toimeenpanolle. Jokaisella jäsenvaltiolla on oltava sääntöjen valvonnasta vastaavaa viranomainen, jolla on toimivaltaa määrätä tarvittaessa sakkoja. Valvova viranomainen voi aloittaa tutkimuksia omasta aloitteestaan.

Sen lisäksi luonnollisilla henkilöillä ja oikeushenkilöillä on perustelluista syistä oikeus tehdä valvontaviranomaiselle ilmoituksia, mikäli heillä on puolueeton syy uskoa, että yhtiö ei noudata direktiivin perusteella annettuja kansallisia säännöksiä. Rangaistuksista on kaavailtu tehokkaita, suhteellisia ja ennaltaehkäiseviä. Taloudellisten sanktioiden määrä perustuu yrityksen liikevaihtoon.

Sen lisäksi yritykset voivat joutua vastaamaan vaurioista, mikäli: (a) ne eivät täytä velvollisuuksiaan haitallisten vaikutusten ennalta estämiseksi ja meneillään olevien haittojen lopettamiseksi ja (b) tämän epäonnistumisen tapahtuu vahinkoa.

Ole valmis ja ole uskottava

Direktiivin laajuus on todennäköisesti ehdotuksen kaltainen, vaikka se riippuukin jossakin määrin kansallisesta toimeenpanosta. Silti direktiivi täydentää nykyistä ei-taloudellista raportointia koskevaa direktiiviä (NFRD) ja sen ehdotettua muutosta (ehdotusta CSRD:stä) lisäämällä merkittävästi joidenkin yritysten velvollisuuksia huolellisuusvelvoitteen osalta. Se täydentää EU:n taksonomia-asetusta ja muuta EU-lainsäädäntöä, jotka edellyttävät huolellisuusvelvoitetta.

Olemassa olevat kansainväliset minimistandardit ovat jatkossakin vaatimuksina kaikille yrityksille, kuten YK:n ohjaavat periaatteet (UNGP) ja OECD:n suuntaviivat.

Huolellisuusvelvoite tulisi mielestämme jo nyt nostaa ihmisoikeuksien ja ympäristövaikutusten huomioimisessa keskeiseksi asiaksi. Jahkailu asiassa ei siis kannata. Suosittelemme yrityksille kansainvälisten vähimmäisstandardien noudattamisen kehittämistä ja vahvistamista. Pelkästään uuteen lainsäädäntöön valmistautumista emme suosittele, sillä kestävän kehityksen mukainen toiminta tulisi olla tehokasta ja uskottavaa, ja sen tulisi vastata sidosryhmien odotuksia.

Tietoja kirjoittajasta

Thomas Trier Hansen on Rambollin Johdon konsultointi -yksikön vastuullisen liiketoiminnan johtava neuvonantaja. Hän on työskennellyt yli 50 maassa erilaisten ihmisoikeusnäkökohtien ratkomiseksi 20 viimeistä vuotta.