Hajupäästöjen vaikutusten selvittäminen: Mallinnus, mittaukset ja viihtyisyyshaitta

Hajua tuottavan toiminnan ympäristöluvassa on vaatimuksena, että ympäristölle ei saa aiheutua haittaa hajuista. Useille laitoksille, kuten biolaitoksille, jätevedenpuhdistamoille ja jätteenkäsittelylle, on ympäristöluvissa asetettu esimerkiksi poistokanavista tai biosuotimilta ilmaan vapautuvan kaasun hajupitoisuuden raja-arvo.

Toisaalta päästöjen ympäristöön aiheuttamasta hajupitoisuudesta on voitu myös asettaa tarkkoja vaatimuksia. Tyypillisesti ulkoilman raja-arvot annetaan tilastollisen määrittelyn mukaan, jossa hajupitoisuus saa olla jonkin osuuden ajasta tietyllä tasolla.

Ainoa keino saada selville, täyttyykö ympäristöluvan vaatimus, on määrittää hajupitoisuus poistokaasusta olfaktorisella menetelmällä hajupaneelin avulla. Ympäristön hajupitoisuudet voidaan selvittää hajun leviämismallinnuksella.

Hajupitoisuus on määritelty eurooppalaisessa standardissa EN 13725. Standardin mukaan, kun puolet väestöstä aistii tietyn hajun, sen hajupitoisuus on 1 HY/m³. Tämä luetaan ”yksi hajuyksikkö kuutiometrissä”. Suuremmat hajupitoisuudet saadaan laimennuskertoimella: Jos esimerkiksi näytettä voidaan laimentaa suhteessa 1:1 500 siten, että puolet väestöstä aistii sen, niin näytteen hajupitoisuus on 1 500 HY/m³.

Hajupitoisuuden määritys tehdään hajupaneelissa. Hajupaneeli koostuu koulutetuista henkilöistä eli panelisteista, jotka haistelevat asteittain laimennettua näytettä kontrolloiduissa oloissa. Se laimennuskerroin, jolla puolet panelisteista aistii näytteestä peräisin olevaa hajua, on lopullinen hajupitoisuus. Panelistien hajuaistia testataan säännöllisesti butanolilla.

Poistokaasun hajupitoisuus ei kerro suoraan, miten vapautuva haju vaikuttaa ympäristöön. Jos esimerkiksi hönkäputkesta mitattu pitoisuus on suuri, mutta putkessa ei ole juuri lainkaan virtausta, niin hajupäästön määrä voi olla pieni ja vaikutus ympäristöön mitätön. Kun näytteenoton yhteydessä mitataan virtaukset, saadaan selville kohteet, joista vapautuu eniten hajua ympäristöön.

Myös kohteen muut ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten haju leviää ympäristöön. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi virtausnopeus kanavassa, lämpötila ja päästölähteen korkeus maanpinnasta. Näiden tekijöiden vaikutukset voidaan ottaa huomioon ja ympäristön hajupitoisuuksia selvittää hajun leviämismallinnuksella. Leviämismalli on matemaattinen menetelmä, joka laskee lähteen ominaisuuksien, maastonmuotojen ja säätietojen perusteella ympäristössä esiintyvät hajupitoisuudet.

Mallintamalla saadaan selville alueet, joilla selvien hajuhaittojen esiintyminen on todennäköistä sekä lyhytaikaiset hajuhuiput. Tulosten perusteella arvioidaan, aiheuttavatko hajupäästöt mahdollista viihtyvyyshaittaa.

Hajun esiintymiseen ympäristössä voivat vaikuttaa päästön suuruus, ilmasto-olosuhteet, kasvillisuus ja ympäristön pinnanmuodot. Ihmisten suhtautumisessa ympäristöilmassa esiintyvään hajuun on eroja. Miellyttävää hajua ei tavallisesti koeta yhtä häiritsevänä kuin epämiellyttävää.

Hajupäästöjen vaikutuksia alueen ympäristöön arvioidaan muun muassa jätevedenpuhdistamoiden, jätteenkäsittelylaitosten, biokaasulaitosten ja erilaisten teollisuuslaitosten ympäristössä. Hajun viihtyvyyshaitan arviointi voi olla tärkeä osa alueen kaavoitusta. Suunniteltaessa uutta toimintaa alueelle, olisi tärkeää tarkastella alueen toimintojen yhteisvaikutuksia alueen ympäristön viihtyisyyteen. Hajun viihtyvyyshaitan arviointi on myös tärkeä osa laadittaessa ympäristölupahakemuksia ja hankkeiden YVA-menettelyjen yhteydessä.