Jätteiden energiakäyttö

Jätteidenpoltto on ollut yksi osaamisaloistamme jo yli 50 vuoden ajan. Nykyään meidät tunnetaan maailmanlaajuisesti jätteen energiakäyttöön liittyvien teknisten konsultointipalvelujen tarjoajana.

Amager Bakke photo shoot

Kierrätykseen kelpaamaton jäte on arvokas paikallinen energialähde

Kiertotaloudessa jäte on resurssi. Tätä resurssia voidaan käyttää älykkäästi esimerkiksi turvallisen, vakaan ja ilmastoystävällisen energian lähteenä. Energian tuottaminen jätteestä on siten tärkeä osa jätehierarkiaa, sillä sen myötä hyödynnetään jätettä, jota ei voida välttää tai kierrättää, ja vähennetään fossiilisten polttoaineiden ja kaatopaikkojen tarvetta.
Ramboll on ollut mukana jätteen energiakäyttöön liittyvissä hankkeissa 55 maassa ja tarjonnut konsultoivia suunnittelupalveluja lähes 200 uuteen yksikköön ja jälkiasennukseen. Meidät tunnetaan maailman johtavana jätteen energiakäyttöön liittyvän suunnittelun konsulttina.
Olemme saavuttaneet tämän aseman osallistumalla yli 2 500 merkittävään jätteestä energiaa tuottavaan hankkeeseen, joissa olemme vastanneet uusien jätteestä energiaa tuottavien laitosten suunnittelusta, hankinnoista tai sopimusten hallinnoinnista.
Kun jätteestä energiaa tuottavan laitoksen yhteyteen lisätään hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (Carbon Capture and Storage, CCS), toiminnasta tulee hiilineutraalia. Lue lisää CCS-palveluistamme.
Lajiteltua orgaanista jätettä ja anaerobista mädätystä hyödyntävissä projekteissa tarjoamme konsultointia esiselvityksistä lopulliseen suunnitteluun, tarjouskilpailuun ja uusien laitosten käyttöönottoon. Tutustu tarkemmin bioenergiaan liittyvään tarjontaamme.
: 170

asiantuntijaa

Rambollilla on pitkä kokemus sekä polttamista että anaerobista mädätystä hyödyntävistä jätteen energiakäyttöön liittyvistä projekteista.
Meillä on 170 jätteen energiakäyttöön erikoistunutta projektipäällikköä ja asiantuntijaa, joilla on laaja tietämys siihen liittyvistä prosesseista, teknologioista, toimittajista ja laitosten toiminnasta.

Yksi pieni virhe hankkeen suunnittelussa voi myöhemmin käydä kalliiksi. Rambollilla on kokemusta, jota tarvitaan, kun ajatellaan monta askelta eteenpäin.

Klaus Wellington Hansen
Manager, Waste-To-Energy, ARGO I/S

Kokenut kumppani energian tuottamisessa jätteestä

:
Energiaa jätteistä tuottava laitos on mittava investointi. Tästä syystä tiettyjä olennaisia näkökohtia on harkittava huolellisesti. Laadimme arviointeja, jotka vastaavat asiakkaan kysymyksiin ja tarjoavat vankan perustan sijoituspäätöksen tekemistä varten. Lisäksi meillä on maailman johtavaa sisäistä asiantuntemusta sekä teknisissä että sopimusasioissa.
Jäte on tunnetusti haastava polttoaine, joka vaatii erityisiä ja erikoistuneita teknisiä ratkaisuja. Rambollilla on yli 50 vuoden kokemus energian tuottamisessa jätteestä, olemme maailman johtava suunnittelukonsultti tällä alalla, ja kuljemme jätteestä energiaa tuottavien teknologioiden ja teknisten konseptien eturintamassa.
Hyödynnämme laaja-alaista asiantuntemustamme monista projekteista, määrittelemme ja suunnittelemme projektit asiakkaidemme odotusten mukaisesti ja varmistamme, että heidän vaatimuksensa otetaan projektissa huomioon. Asiakkaamme ovat erittäin tyytyväisiä, mikä on osoitus panostuksestamme toiminnan korkeaan laatuun.
Argo WtE facility

Kattavasti teknistä neuvontaa sekä omistajainsinööri- ja EPCM-palveluja

Autamme asiakkaitamme kaikissa projektin vaiheissa tarjoamalla kattavasti erilaista teknistä neuvontaa, jota tarvitaan mittavissa ja monimutkaisissa jätteen energiakäyttöön liittyvissä projekteissa aina konseptista toimintaan. Kokemuksemme ja asiantuntemuksemme pohjalta voimme tarjota asiakkaillemme tukea projektin kaikissa vaiheissa ilman asioiden opettelua.
  • Toteuttamiskelpoisuus: Rambollilla on kattava käsitys jätteen energiakäytön roolista integroidussa resurssien hallinnassa. Autamme asiakkaitamme teknisen ja taloudellisen toteutettavuuden selvittämisessä investointipäätösten perustaksi.
  • Projektin hahmottelu: Autamme asiakkaitamme määrittelemään projektin heidän odotustensa mukaisesti, millä varmistetaan, että heidän vaatimuksensa otetaan projektissa täysimääräisesti huomioon. Tunnemme jätteestä energiaa tuottaviin ratkaisuihin tarvittavan teknologian toimittajat ja osaamme tunnistaa olennaisiin laitteistoihin ja prosesseihin liittyvät mahdolliset ongelmat ja sudenkuopat.
  • Hankinta: Hankintaprosessin aikana tuemme asiakkaitamme varmistamalla, että rahalle saadaan vastinetta tekemällä laadukkaita sopimuksia pätevien tarjoajien kanssa kilpailukykyisin hinnoin. Tarjoamme apua laitosten omistajille ja ylläpitäjille laitosten hankkimisessa suunnittelu- ja rakennuttamistoimeksiantoina tai EPC- tai EPCM-toimituksina.
  • Toteutus: Ramboll hallitsee kaikki jätteestä energiaa tuottavien laitosten suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvät tekniset osa-alueet, mukaan lukien sopimusten hallinnan. Tämä asiantuntemus on olennaisen tärkeää sen kannalta, että tarkastukset ja valvonta suoritetaan asianmukaisesti suunnittelua viimeisteltäessä ja rakentamisen aikana.
  • Omaisuudenhallinta: Loppuluovutuksen jälkeen tarjoamme jätteenpolttolaitoksen käyttöön ja ylläpitoon liittyviä teknisiä neuvontapalveluja päätarkoituksena pitää käytettävyys ja suorituskyky korkeana.

 Mitä me tarjoamme?

  • :

    Projektikehitys

    Due diligence -tarkastukset, markkinoiden ja sidosryhmien arviointi, lainsäädäntökehyksen tarkastelu, liiketoimintasuunnitelmien kehittäminen, tekninen konsepti, sijoituspaikan valinta sekä riskit ja mahdollisuudet.
  • :

    Toteutettavuus ja perussuunnittelu

    Teknologian arviointi, hankkeen määrittelyn lyhyt kuvaus, hankintastrategia, pääoma-/käyttökustannusbudjetti, projektin valmistelu, alustava pohjapiirustus, suunnittelun ja lupamenettelyn tukeminen sekä riskinarviointi.
  • :

    Hankinta

    Urakoitsijoiden esikarsinta, tarjouspyyntöasiakirjojen valmistelu, mukaan lukien tekniset määrittelyt, , tarjouskilpailu, ehdotusten arviointi, neuvottelu, sopimusten päättäminen.
  • : Pictogram of Desktop

    Suunnitelmien tarkastaminen

    Lopullinen pohjapiirustus, suunnittelutietopakettien tarkistaminen, sopimusten hallinta, riskienhallinta, rajapintojen hallinta ja projektin yleinen toteutussuunnitelma.
  • : Pictogram of Amager Bakke

    Rakentaminen ja käyttöönotto

    Toteutuksen hallinta, mukaan lukien työmaalla tehtävät tarkastukset, HSE-valvonta, kylmä- ja kuumakäynnistys, suorituskykytesti, koekäyttö, turvallisuusmenettelyt, asiakirjojen tarkastaminen ja sopimusten hallinta.
  • : Pictogram of 3 wheels

    Käyttö ja huolto

    Jätteen energiakäyttöön tarkoitettujen laitosten loppuluovutus, toiminnan seuranta, päivitykset ja jälkiasennukset, mukaan lukien tuki haastavissa vianmääritystapauksissa, teknologioiden korvaaminen, yleissuunnitelmat, elinkaariarvioinnit ja purkamiseen liittyvät neuvontapalvelut.

Näytä kaikki
  • Bettina Kamuk

    Bettina Kamuk

    Business Development Director, Energy from Waste

    +45 51 61 86 26

  • Jarkko Niittymäki

    Jarkko Niittymäki

    Senior Director

    +358 40 7501169