Ramboll Finland

25. elokuuta 2023

Kotkan Satama Areena on näyttävä ja toiminnallinen tapahtumakeskus

Tapahtumakeskuksien suunnittelussa nousevat esille tilojen käyttäjälähtöisyyden lisäksi niiden monikäyttöisyys. Kotkan Kantasatamaan valmistunut Satama Areena tarjoaa tilat konserteista liikuntatapahtumiin ja seminaareista näyttelyihin.

Picture of Kotka Satama Areena in Kotka, Finland.
Kuva: Tuomas Uusheimo Photography

Monikäyttöisistä ja muunneltavista tiloista löytyvät sopivat niin muutaman hengen kokouksille kuin yli 3000 hengen yleisötapahtumille. Satama Areenan toiminta perustuu tilojen vuokraamiseen.

Satama Areena on rakennettu Kotkan vanhimman sataman, Kantasataman, kehittyvälle alueelle. Jaetulle tontille ovat nousemassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk:n kampusrakennus vuonna 2024 ja uusi hotelli.

Uudenlaista tilojen yhdistämistä edustaa se, että kampusrakennus ja hotelli liittyvät valmistuttuaan sisäkulkujen kautta tapahtumakeskukseen. Areenan tilasuunnittelussa onkin otettu huomioon myös niiden käyttö ammattikorkeakoulun tapahtumissa ja tilojen täydentäjänä.

Vaikuttava arkkitehtuuri on sukua merelliselle ympäristölle

Elokuussa 2023 käyttöön otettavan uuden tapahtumakeskuksen arkkitehtuuri on vaikuttavaa, ja kutsuvaa. Se on sukua merelliselle ympäristölleen, sataman halleille, konteille ja puulaivoille. Satama Areenan roikkuva puukatto on näyttävä ja ainutlaatuinen vedettyine liimapuukaarineen.

Satama Areenan arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto ALA, jonka tunnettuja rakennuksia ovat muun muassa Helsingin keskuskirjasto Oodi ja Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi sisäänkäyntirakennus.

Areenan erikoisratkaisu on purjeen tavoin roikkuva puukatto, jossa on pitkät vedetyt liimapuukaaret. Puuta on käytetty mahdollisimman paljon rakenteissa ja julkisivu- sekä sisätilojen materiaaleina. Tapahtumakeskuksen kävijöille rakennus näyttäytyy kutsuvana ulko- ja sisätiloiltaan.

- Roikkuva katto on ekologinen ja resurssitehokas ratkaisu, sillä sen muoto minimoi kattoon tarvittavan materiaalin määrän. Materiaaliksi valittu puu lisää kattorakenteen ekologisuutta entisestään, sanoo arkkitehti Samuli Woolston ALA Arkkitehdeiltä.

Puukatto on todellinen rakennesuunnittelun taidonnäyte. Pohjoinen sijainti asetti erikoislaatuiselle suunnittelutyölle omat haasteensa. Ratkaisuina muun muassa jyrkästi kaartuvalle katolle on lisätty lumiesteitä, jotka jakavat lumikuormaa tasaisemmin.

- Tällaisen puukaton suunnittelulle haasteita luo erityisesti Pohjois-Euroopan ilmasto. Liimapuukaarien suunnittelussa täytyi kiinnittää erityistä huomiota katolle epätasaisesti kinostuvaan lumeen, sanoo Rambollin suunnittelija Matti Pirinen.

Tapahtumatilat muunneltavissa yleisömäärän mukaan

Areenassa on moneen käyttöön soveltuvia tapahtumasaleja, kokoushuoneita, ravintola ja kahvila. Korkean käyttöasteen mahdollistamiseksi salin toteutuksessa on kiinnitetty huomiota hyvään äänieristykseen ja muuntojoustavuuteen siirrettävien jakoseinien avulla. Tavoitteena on, että tapahtumakeskuksessa voidaan tarvittaessa järjestää useampia tilaisuuksia samanaikaisesti.

Tapahtumakeskuksen toisessa kerroksessa ovat kokouskäyttöön soveltuvia, muokattavia huoneita, toimistot ja pukuhuoneet liikuntatoiminnan tueksi. Toinen kerros on lisäksi yhdistettävissä saliin 700 hengen yläkatsomona. Lämpiön laajuus kasvaa ottamalla käyttöön ravintola-alue.

Materiaalivalintoja ohjasivat kestävän kehityksen tavoitteet: matala hiilijalanjälki, pitkäikäisyys, huollettavuus ja kierrätettävyys. Ratkaisuina uudisrakennuksessa on maksimoitu puun käyttö. Kaikkineen Satama Areenan arkkitehtuuri, suunnittelu ja toteutus on tehty BREEAM-ohjeistuksen mukaisesti, tavoitteena BREEAM Very Good -sertifiointi.

Uudenlainen kohtaamiskeskus Satama Areena on valmis avaamaan ovensa kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Lisätietoja antavat

  • Ilkka Mikkola

    Design Lead

    +358 40 6899104

     Ilkka Mikkola
  • Toni Wasenius

    Head of Sales

    +358 44 5144298

    Toni Wasenius