Ramboll Finland

29. toukokuuta 2024

Future electrical production,shanghai china

Rambollin järjestämän vetytalouskoulutuksen tavoitteena oli vastata työelämän tarpeisiin ja lisätä tietoisuutta vetytalouden mahdollisuuksista vihreässä siirtymässä, energiamurroksessa ja EU:n ilmastotavoitteissa.

– Uusien työ- ja liiketoimintaideoiden lisäksi koulutus mahdollisti verkostoitumisen ja osallistumisen vetyarvoketjujen kautta vähähiilisemmän yhteiskunnan rakentamiseen, toteaa Rambollin vetytalouskoulutuksen projektipäällikkö Mira Helve.

Yksi koulutuksen aktiivisimmista osallistujista oli NordFuel. Yhtiö valmistelee bioetanolia, biokaasua ja ligniiniä tuottavan biotuotetehtaan rakentamista Haapavedelle.

– Biotuotetehdas tuottaa satoja tuhansia tonneja biopohjaista hiilidioksidia, jolla on suora yhteys vihreän vedyn valmistukseen, kertoo NordFuelin toimitusjohtaja Matti Asikainen. – Kehitys on ollut alalla nopeaa. Hankkeen alkuvaiheessa tarkoituksena oli hyödyntää vain fermentoinnista saatava CO2, mutta nyt suunnittelemme mahdollisuutta hyödyntää kaikki prosesseissa syntyvä CO2.

NordFuel on solminut Pohjois-Pohjanmaalla aiesopimuksen tuulivoimayhtiö Puhuri Oy:n ja ruotsalaisen Liquid Windin kanssa. Yhteistyön tavoitteena on e-metanolin tuotantolaitoksen rakentaminen Haapavedelle NordFuelin biotuotetehtaan yhteyteen. Toimiva vetytalous vaatiikin kumppanuuksia, joiden rakentamiseen koulutus antaa työkaluja.

– Yhteistyömme ansiosta biopohjaiselle hiilidioksidille tulee löytymään käyttöä läheltä, ja samalla tuotantomme sivuvirrasta tulee arvokas tuote, Asikainen sanoo tyytyväisenä.

Vetytalous kiinnosti kaikenkokoisissa yrityksissä

Koulutuksen suosio yllätti järjestäjät, ja kuudelle kurssille osallistui yhteensä yli 450 henkilöä. Jokainen kurssi toimi myös itsenäisenä osiona, ja osallistujia oli jokaisella kerralla yli sata.

– Kiinnostuneiden määrä ylitti odotuksemme, ja edustettuina olivat kaikenkokoiset organisaatiot, Helve kertoo. Osa toimii jo vetytaloudessa; osa etsii vasta tietoa liiketoimintamahdollisuuksista.

Helven mukaan koulutus kiinnosti yhtä lailla projektinjohtajia, prosessityöntekijöitä, kehitysjohtajia, tutkijoita, opettajia ja juristeja. Mukana oli myös rahoituslaitosten edustajia.

:

Vetytalouskoulutus

  • Etäopetuksena järjestetty koulutus syksyllä 2023 ja keväällä 2024
  • Kuusi kurssia, joiden aiheina mm. vetytalous, vetypolitiikka ja P2X-teknologiat
  • Koulutuksen rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA)
  • Vaasan ammattikorkeakoulu ja FiTech vastaavat vetytalouskoulutuksen perusopintokokonaisuudesta
  • Ramboll vastasi vetytalouden arvoketjua tukevista yksittäisistä opinnoista.
Vetyyn liittyvää tietotaitoa maailmalta

Koulutusten vaatimaa erityisosaamista tarjosi Rambollin suomalainen energiayksikkö ja kansainvälinen vetytiimi. Kokemuksia jaettiin esimerkiksi Koppö Energian Kristiinankaupunkiin rakennuttamasta vihreän vedyn tuotantolaitoksesta.

– Lisäksi toimme tietotaitoa kansainvälisistä projekteista, joita on selvästi enemmän, Helve kertoo. Pedagogisesta ja yhteistoiminnallisesta puolesta vastasi Rambollin Digital & Education -yksikkö.

NordFuelin Asikainen on tyytyväinen koulutuksen antiin ja järjestäjien ammattitaitoon. Aluksi tärkeintä oli saada yleinen ymmärrys vetyliiketoiminnasta ja sen mahdollisuuksista. Sittemmin kurssit veivät hänestä riittävän syvälle vetytalouden kokonaisuuteen kaikille avautuvalla tavalla.

– Erityisen mielenkiintoisia olivat käytännön esimerkit ja vetytalouteen liittyvän regulaation selittäminen niin yksinkertaistetusti, että jokainen sai kiinni kokoisuudesta.

Helppo osallistua oman työn ohella

Kurssirakenne suunniteltiin työssäkäyviä varten, ja siksi osallistava etäopiskelu keskittyi Teamsiin ja Rambollin verkko-oppimisympäristöön. Osallistujat pystyivät seuraamaan opetustilaisuuksia livenä tai katsomaan tallenteet myöhemmin. Kaikki materiaali koottiin Rambollin verkkoalustalle lisätietolinkkeineen. Etäympäristö kannusti myös verkostoitumaan.

– Koulutuksen toteutustapa toimi hyvin, ja itse osallistuin kursseille välillä suoraan ja kiireaikoina katselin tallenteen myöhemmin, Asikainen kertoo. Kerran hän kokeili kuunnella luennot työmatkalla autossa äänikirjan tapaan. – Kun aihe oli tutumpi, sekin toimi hyvin.

Osallistujat ovat kiitelleet erityisesti luentojen asiapitoisuutta ja uusia näkökulmia. – Pyrimmekin tuomaan esiin alan viimeisintä tietoa, joka muuttuu lähes päivittäin, Helve korostaa.

Jokaisen kurssin päätteeksi osallistujat saivat kehitystehtävän. Asikainen oli yksi niistä, jotka saivat sidottua tehtävän alusta lähtien oman liiketoiminnan kehittämiseen.

– Olen tehnyt omaan työhöni sopivaa harjoitustyötä ja eri aiheisiin liittyviä esityskalvoja koko kurssin ajan. Lisäksi koulutus auttaa arvioimaan nyt yleisissä keskusteluissa, mikä on tällä hetkellä vetytaloudessa realismia ja mikä ei.

Syksyllä 2024 Rambollin koulutustarjonta täydentyy verkossa itseopiskeltavalla kaukolämpökoulutuksella, missä yhtenä osiona on vety. Rambollin monipuolinen koulutustarjonta kokonaisuudessaan takaa yrityksille nopean, tehokkaan ja ajantasaisen osaamisen kehittämisen.

:

NordFuel Oy

  • Kanteleen Voima Oy:n tytäryhtiö
  • Valmistelee biotuotetehtaan rakentamista Haapavedelle entisen turvevoimalaitoksen alueelle
  • 400–500 M€:n investointipäätös tehdään vuonna 2025
  • Valmis laitos tuottaa vuosittain liikennekäyttöön 70 000 tonnia bioetanolia, 70 GWh nesteytettyä biokaasua ja noin 95 000 tonnia puhdasta ligniiniä sekä yli 200 000 tonnia biopohjaista hiilidioksidia
  • Hiilidioksidia voidaan käyttää mm. e-metanolin valmistuksessa.

Kysy lisää

  • Mira Helve

    Team Leader, District Energy

    +358 40 8370814

    Mira Helve