Rohkeus ei aina ole helppoa

Rakennusinsinööri ja kaupunkisuunnittelija Namo Marouf työskentelee Tukholman toimistollamme Ramboll Swedenin kaupunkisuunnittelun ja älykkään liikkumisen yksikköjen kestävästä kehityksestä vastaavana asiantuntijana. Hän haluaa kansainvälisenä naistenpäivänä muistaa, miten olemme päässeet siihen, missä olemme nyt – ja muistuttaa, että edessä on vielä pitkä tie.

Kansainvälistä naistenpäivää juhlitaan 8.3. Mitä tämä päivä merkitsee sinulle?

Namo: Joskus tuntuu, että kansainvälisestä naistenpäivästä on tehty jonkinlainen yritysmaailman ystävänpäivä, ja minua ihmetyttää, miksi silloin ei keskitytä tuomaan esiin niitä haasteita, joita meillä on edessämme. Mielestäni kyse on siitä, että muistettaisiin, millaisia taisteluja naiset ovat – saamatta kovasta työstään tunnustusta – käyneet sen eteen, että olemme päässeet tähän pisteeseen, ja että nähtäisiin, että tehtävää on vielä paljon.

Jos mietin asiaa omasta näkökulmastani, myös intersektionaalisuudella on iso merkitys. Suurin haasteeni ei sinällään ole – eikä ole koskaan ollutkaan – se, että olen nainen. Siihen liittyy monia eri asioita. Minulle ensimmäinen ylitettävä este on aina ollut ihonvärini, koska asun maassa, jossa valtaosa ihmisistä on vaaleaihoisia. Naiseuteen liittyvät haasteet alkoivat hahmottua minulle selkeämmin, kun aloitin opiskelun yliopistossa. Mutta siinä ei ollut kyse vain minusta. Aloin nähdä, miten naisia ympärilläni kohdeltiin – ja olen luonteeltani sellainen, että sanon ääneen, jos näen jotain epäoikeudenmukaista. Mielestäni on tärkeää puolustaa muita, joilla ei ehkä ole samanlaisia keinoja kuin minulla. Ja keinoista puheen ollen: selvisin lapsuudessani ja nuoruudessani monista haasteista. Samaistun muihin vähemmistöihin ja heidän vaikeuksiinsa, ja osaan siksi puuttua sekä mikroaggressioihin että myös selkeän seksistisiin tai rasistisiin tilanteisiin. Rohkeus ei ole helppoa. Ei ole helppoa tietää, milloin asiat kannattaa sanoa ääneen – mutta se on välttämätöntä, jos haluamme luoda ympäristöjä, joissa jokainen saa olla oma itsensä ja tuntea olevansa osallinen.

Mainitsit, että naiseus ei sinällään ole koskaan ollut suurin haasteesi. Miten itse koet intersektionaalisuuden?

Namo: Intersektionaalisuudesta on kyse silloin, kun on mahdollista, että ihmisiä syrjitään samanaikaisesti usein eri tavoin. Itse olen kääntänyt tällaiset tilanteet supervoimakseni. Minulla on vahva yhteys kurditaustaani ja siihen, että olen kasvanut työväenluokan alueella, jossa kulttuurit sekoittuivat. Myös ruotsalaisuus on vahva osa identiteettiäni. Sen kanssa tosin kesti jonkin aikaa, koska yhteiskunta näki minut erilaisena. Kokonainen sukupolvi on kokenut saman kuin minä, ja minusta tuntuu, että olemme laajentaneet käsitystä siitä, mitä ”ruotsalaisuus” tarkoittaa, ja olen siitä ylpeä. Se on ollut haastavaa, mutta uskon, että se on myös osaltaan hyvä asia. Olen oppinut näistä kokemuksista todella paljon esimerkiksi siitä, miten mukautua erilaisiin tilanteisiin, miten toimia konfliktitilanteissa, miten lukea muita ihmisiä ja miten saada tilanteesta käsitys heti siihen tultaessa. Minusta tuntuu, että omassa yksikössäni Rambollilla taustani – samaan tapaan kuin koulutukseni – katsotaan olevan yksi osaamiseni osa-alue.